Elämää yhteiskunnan varjossa

6.4.2018 by Jouni Kommentoi

Sossuluukun puoleen kerääntyy päivittäin uusia asiakkaita, nuorista iäkkäisiin häntä koipien välissä. Kukaan heistä ei varmasti ole mielissään jouduttuaan hakemaan viimesijaista tukea elääkseen kuin kelvollinen kansalainen. Syrjäytymisen stigmaa yritetään välttää, sillä se on kompleksinen ja se herättää huolta missä tahansa yhteiskunnassa. Syrjäytyneistä ja sen riskistä on keskusteltu pitkään ja arviot vaihtelevat 14 000:n ja 100 000:n välillä. Lukumäärää on hankalaa kohdistaa, sillä syrjäytymisellä ei ole vakiintunutta määritelmää.

Syrjäytyneet nuoret eivät usko olevansa syrjäytyneitä vaan ajattelevat sitä useimmiten vain tilapäisenä käsitteenä. Kuka haluaa myöntää olevansa yhteiskunnasta tippunut irtolainen jota muut halveksivat ja katsovat alaspäin? Ei elävä kuolevansa usko, tuskin kukaan meistä haluaa tai pyrkii jättäytymään pois kansankunnan ja valtion systeemistä. Ei siis ole mikään yllätys jos syrjäytynyt kokee ihmisarvonsa mitättömäksi, meihin kaikkiin on integroitu kaavake jonka mukaan arvo määrittyy sitä mukaan miten yhteiskuntaan osallistuu ja palvelee. Huomaan itseni usein odottavani sitä, milloin pääsen elämään tuota elämää mistä olen jäänyt paitsi. Milloin saan arvoni takaisin, ihmisarvon käsite on syöpynyt ihooni yhteiskuntavelvollisena jo lapsena. On vaikea hyväksyä omaa asemaansa. Mietin myös kuinka monen asian olisin voinut valita toisin, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi enkä mielenterveysongelmiani olisi voinut välttää. Toisaalta, en välttämättä olisi sama ihminen kuin nyt, jos olisin tehnyt toisin. Samaa varmasti on pohtinut moni muu syrjäytynyt, joka mieltää itsensä irralliseksi kappaleeksi jolla ei ole mitään konkreettista mihin kiinnittyä ja rakentaa normatiivisesti elämäänsä sen ympärille. Ei väliä onko kyse pitkäaikaisesta syrjäytyneisyydestä vai tilapäisestä; molemmin puolin se on ongelmallista yhteiskunnalle, syrjäytyneille ja ratkaisuja ei ole helppo laatia.

Syrjäytymisuhalle löytyy lukuisia tekijöitä, kuten: mielenterveys, koti- ja perhetaustalla (ylisukupolvinen ilmiö, jos vanhemmilla matala koulutustaso), sosiaalisuhteiden vähyys, sekä velkaantuminen myös vaikuttaa syrjäytymiseen ja sen uhkaan. Oli myös todettu, Diakonia laitoksen ja THL:n tutkimuksessa, että myös pitkäaikainen työelämän ja koulutuksen ulkopuolella elävä yksilö lisää mielenterveysongelmien riskiä. Toisin sanoen, syrjäytyneisyys on linkitetty todennäköisesti mt-ongelmiin jotka ovat alkaneet mahdollisesti ensin ulkopuolisista tekijöistä. Monet syövät mielialalääkkeitä ja käyttävät terveyspalveluita säännöllisesti. Kuten arvata voi, syrjäytyminen syventää jo olemassa olevia psyykkisiä sairauksia. Siispä kynnys tilanteen muuttamiseen kasvaa, joka puolestaan korreloi avun hakemisen hankaluuden kanssa. Kaikilla meillä on omat tarinamme, miksi me olemme päätyneet tähän pisteeseen ja miksi osa on luovuttanut normaalin ihmisen elämästä unelmoinnin. Tämä tila on vähän kuin istuisi lentoterminaalissa ja odotat tiettyä lentoa päästääksesi määränpäähän, mutta passisi on mennyt umpeen etkä voi jostain syystä palata takaisin sinne mistä lähditkin. Monesti syrjäytynyt ei tiedä miten nousta jaloilleen omin avuin tai päästä takaisin vaikuttamaan yhteiskuntaan ja osallistumaan. Kaverisuhteet saattavat myös murentua jos muut ovat erilaisessa elämänvaiheessa tai näkökulmat asiasta eriävät eikä ymmärrystä asiaan saa. Siksi me kulkurit usein hiljennymme omasta tilastamme. Varsinkin nuorempia usein hävettää ja kaduttaa se kuilu minkä uskottelee kaivaneen itselleen. Sitä uskottelee, että jos oma realiteetti on poissa silmistä, silloin myös poissa mielestä.

Mediassa on puhuttu paljon syrjäytyneistä nuorista viime vuosina ja toimintaa on alettu kehittelemään sen kitkemiseksi. Vielä on kuitenkin matkaa. On kuitenkin hienoa, että kasvavasta ongelmasta kohistaan. Puheet ovat tuottaneet hedelmää ja sen perusteella tehtiin Nuorisotakuu. Se päätettiin vuonna 2013, jossa alle 25-vuotiaalle työttömälle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan kolmen kuukauden kuluessa töitä, koulutusta tai työllistymistä auttavaa tukitoimintaa. Asiaa yritetään jatkuvasti tutkia, jotta sopivia ratkaisuja pystyttäisiin räätälöidä enemmistölle. Tosin nuorten omaa kokemustietoa pitäisi tutkinnoissa lisätä, jotta hahmottuisi paremmin ehkäisytoimenpiteet ja kokevatko ne hyödylliseksi.

Minusta pitäisi lisätä henkilökohtaisia palveluresursseja jossa yksi henkilö pystyisi auttamaan moninaisesti syrjäytynyttä ohjaakseen tätä eteenpäin, ilman pressuuria pakollisesta osallistumisesta. Koordinaattori myös toimisi yhteistyössä urapsykologin kanssa, kertoisi kuntoutusmahdollisuuksista. Ja tarjoutuisi ottamaan mahdollisista toiveista selvää, kuten työharjoittelupaikoista tai oppisopimuksesta, jos syrjäytynyt ei itse tiedä optioitaan. Ja toki jos tarve olisi, niin ottaisi yhteyttä tahoihin jos henkilö on estynyt tekemään sen itse. Yritykset voisivat olla yhteistyössä syrjäytymishankkeiden kanssa ja voisivat tarjota tätä kautta työharjoittelupaikkoja. Koulut voisivat resursoida enemmän tukea syrjäytyneelle opiskeluittensa pariin, esimerkiksi käymällä opiskeluiden alussa haastattelussa opinto-ohjaajan kanssa ja terveydenhoitajalla tarkistuskäynnillä.

Lisäämällä mielekkäitä aktiivikuntoutusryhmiä sopiville ikähaarukoille pienille paikkakunnille, parantaisi mahdollisuuksia syrjäytymisen torjunnassa. Ryhmiä keskityttäisiin vahvuuksiin, mielenkiinnonkohteisiin, osallisia kiinnostaviin aktiviteetteihin, vertaistukeen ja ratkaisuihin. Sillä on itsestään selvää, että heille ketkä asuvat pääkaupunkiseudulla, resursseja on enemmän valittavissa kuntouttamiseen sekä syrjääntymisestä eheyttämiseen liittyen. Ikävä kyllä pienissä kaupungeissa ei juurikaan ole minkäänlaista toimintaa tai vaihtoehtoja on rajallisesti, eikä askartelupajat ole kaikille otollisia paikkoja taistelemaan omaa irrallisuutta vastaan. Tästä olen keskustellut moneen otteeseen kohtalontoverini kanssa, hän asuu pienellä paikkakunnalla ja eikä tarjolla ole juuri mitään ikäiselleen sopivaa ehkäisevää toimintaa. Hän tarvitsisi urapsykologia, jotta osaisi havainnoida paremmin kykyjään ja suunnata oikealle tielle mistä haaveksii. Me kutsummekin syrjäytyneisyyttä limboksi, sillä emme osaa sanoa kauan tämä välitila kestää ja siinä lie paljon epävarmuuksia. Ei pelkästään oman itsensä epävarmuus, mutta myös ulkomaailman vaikuttajat.

Millä voisimme osoittaa kyvykkyytemme, motivaatiomme ja halumme jatkaa eteenpäin tästä stasis vaiheesta työnantajille? Tai kouluille?

Jos on kulkenut varjoissa jo pitkän aikaa, realistisetkin tavoitteet ovat mustan peitossa. Valo ei läpäise mieltä, ellei joku pysty ojentamaan lyhtyä jos omin avuin ei siihen kykene.

Eikö se olekin juuri yhteiskunnan ydin, huolehdimme toisistamme jotta voimme turvata tulevaisuutemme ihmiskunnassa?

Kirjoittaja on 24-vuotias valtaaja, joka elää tällä hetkellä toimeentulotuella.

Circopera

21.9.2016 by Jouni Kommentoi

CIRCOPERA – Sirkuksen ja oopperan risteytys

Saimme Tatsilaisten kanssa mainion tilaisuuden päästä oopperataloon seuraamaan uuden Circopera-esityksen kulkua sekä taustavalmisteluja tehokeinoineen. Aloitimme aulasta ja kiersimme talon eri alueet oppaamme Johanna Järventauksen johdolla. Ilmassa leijui tekemisen tuoksu, ja Käytävillä vallitsi hillitty tohina, kun esiintyjät valmistelivat osuuksiaan kuka mitenkin. Moniin teki vaikutuksen varsinkin lavan takana olevat massiiviset viritelmät, joita katsoessa alkoi ymmärtää, kuinka suuren työn takana kaiken toimivuus on. Tuli mieleen, että vaatii todellakin astronautin aivot sisäistääkseen koko tuotannon eri osa-alueet, kaiken tapahtuessa reaaliajassa. Itse esitys oli nimensä mukaisesti sirkusta ja oopperaa kiedottuna hieman etäiseksi jääneen rakkaustarinan ympärille. Hurjaruut-sirkuksesta tutut temppuilijat esittivät villiä akrobatiaa sekä klassisia jonglöörauksia orkesterin tukiessa perinteisin oopperakappalein, joita oli sovitettu teemaan istuviksi.
Esitykseen oli kutsuttu myös runsaasti peruskoululuokkia, jotka reaktioista päätellen nauttivat suuresti sirkushuveista, jotkut ehkä oopperastakin. Eniten riemukkaita kohahduksia saivat aikaan hurjimmat temput, joita olisi saanut olla enemmänkin suosiosta päätellen. Lähes kaikki sujui kuin suuressa masiinassa, lukuunottamatta paria pientä inhimillistä hutilointia, jotka tosin eivät latistaneet tunnelmaa piirun vertaa. Pitkähköstä kestosta (n.2,5h + väliaika) riippumatta aika kului kuin siivillä. Oopperaksihan se on verrattain lyhyt, mutta kohdeyleisön huomioiden melko sopiva.
Aktin jälkeen tapasimme erään tähdistä, joka kertoi meille tiestään oopperalaulajaksi ja uravalintaansa liittyvistä seikoista. Urakehitys oli aika hassu: sellosta kontrabasson kautta basistiksi,sieltä oopperaan. Myös lavastusmestari kertoi työstään eri projekteissa, joista varsinkin Rölli-elokuvat tuntuivat olevan lähellä hänen sydäntään.
Mikäli tunnet mielenkiintoa sirkusta tai oopperaa kohtaan, kannattaa käydä katsomassa. Edes hinta tuskin muodostuu esteeksi, sillä ainakin kolmosparvelle saa edullisia lippuja (n.10e).
Kokonaisuudessaan päivä oli rikas ja ikimuistoinen, joten kun vastaavia ilmaantuu, kannattaa käyttää tilaisuudet hyväksi, sillä aina voi oivaltaa jotain uutta.

Kirjoittaja TuRRe on rock`n roll sekatyömies ja kuvituttaja, joka työskentelee Tatsissa palkkatuella.

Johanna Järventaus juonsi kierroksemme.

Pikkunäyttämö oli tyhjänä suurempi.

Elämäni yhteiskunnan elättinä

13.11.2015 by Jouni Kommentoi

teksti: Linnéa Partanen
kuva: Mia Heikkilä

Minunlaisistani nuorista puhutaan mediassa usein yhteiskunnan elätteinä ja saamattomina laiskureina. Lähdin mukaan Valtaajiin muuttaakseni käsitystä ”tuilla eläjistä” itse kirjoittamani lehtijutun muodossa. Halusin jakaa kokemuksiani ja vaikuttaa sitä kautta mielipiteisiin. Kerron, kuinka tärkeää yhteiskunnan tuki minulle on ollut ja miten helposti turvaverkkojen läpi voi pudota. Putoamisen seuraukset voivat olla vielä paljon vakavammat kuin minun kohdallani. Liian usein luullaan, että nuori ei halua yrittää ja valitsee itse huonon tilanteensa. Haluan kertoa, millaista on kun matto vetäistään jalkojen alta.

Kallista säästöä

Tahdon herätellä ihmisiä huomaamaan, kuinka kalliiksi väärissä asioissa säästäminen voi tulla. Apua joutuu hakemaan liian kauan. Lääkärillekin pääsee vasta kun terveys on jo romahtanut. Silloin tarvittava hoito voi kestää kuukausia pidempään ja tulla maksamaan moninkertaisesti. Se on paljon hukkaan heitettyä rahaa sekä aikaa niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta. Miten lyhytnäköisiä päättäjät ovat puhuessaan säästöistä?

Tarinani on kertomus omasta selviytymisestäni. Se, että tarvitsee tukea vaikeassa elämänvaiheessa ei tarkoita, että olisi epäonnistunut. Tukea tarvitsevaa ei pidä syyllistää. Ei ole häpeä hakea apua. Häpeä on evätä apu sitä tarvitsevalta.

Valtaajakummi tukee kirjoitusprosessia

Oma valtaus -kurssilla tapasin toimittaja Jenny Belitz-Henrikssonin. Päätin pyytää Jennyä valtaajakummikseni: opastamaan tekstin työstämisessä julkaisukelpoiseen muotoon. Jenny auttoi tiivistämään tekstiä, ehdotti vaihtoehtoisia ilmaisutapoja, korjasi kirjoitusvirheitä ja kannusti. Ammattilaisen kannustus tuntui tosi hyvältä.

Kummin mietteitä

Kysyin Jennyltä, mitä ajatuksia valtaajakummius hänessä herätti.

– Tapasimme Linnéan kanssa, kun olin kertomassa Valtaajille bloggaamisesta. On ollut kunnia päästä lukemaan hänen vaikuttavaa tekstiään ja tarinaansa. Hienoa on ollut myös nähdä, miten Linnéa on jaksanut läpi vaikeuksien siihen pisteeseen, missä hän on nyt. On mahtavaa, että hän on rohkaistunut kertomaan kokemuksistaan. Kirjoittaminen voi auttaa vaikeiden asioiden käsittelemisessä. Kirjoittamalla saa uusia näkökulmia ja oivalluksia.

Kun yhteiskunta epäonnistuu

Halusin sisällyttää juttuuni myös tutkijan näkökulman. Kommentoijaksi löytyi valtiotieteen tohtori Anne Määttä. Hän kommentoi minua koskevia viranomaispäätöksiä ja ehdottaa, mitä palvelujärjestelmässä olisi voitu tehdä toisin. Tapasimme Annen kanssa useasti. Erään kerran hän sanoi, että elämäntarinani on täydellinen esimerkki siitä, kuinka yhteiskunta voi epäonnistua yksilön kohdalla. Se jäi mieleen. Koin, että Anne on aidosti puolellani. Hänellä on sama tavoite kuin minulla; tehdä maailmaa vähän paremmaksi.

Juttu etenee

Vähitellen artikkeli on alkanut muodostua. Ensin on minun tekstini, sitten tutkijan kommentit. Olen suunnitellut ja kuvannut myös jutun kuvituskuvat. Artikkeli on viimeistä silausta vaille valmis. Seuraavaksi vuorossa on jutun tarjoaminen lehdille. Toivon, että valtaajakummini Jennyn verkostoista voisi olla tässä apua.

Fiiliksiä matkan varrelta

Tekstin kirjoittaminen tuntui välillä raskaalta. Menneet kivut palasivat mieleen, mutta koin myös onnistumista. Oivalsin, kuinka pitkälle olen jo päässyt – artikkelin kirjoittamisessa ja elämässäni. Olen saanut kehuja kirjoitustaidostani erilaisilta ammattilaisilta, he kaikki eivät voi olla väärässä. Tuli tunne, että osaan monenlaista kun vain lähden toteuttamaan visiotani. Muistan taas, että menneisyys ei määrittele tulevaisuuttani.

Tyttö ja seitan

23.10.2015 by Kommentoi

Kun elämä potkii päähän, niin uutta suuntaa ja voimia voi löytää vaikka pop up -ravintolan perustamisesta. Annelise Johansson, 26, tietää miten se tehdään.

Annelise Johanssonin vuosi 2014 sisälsi raskaita menetyksiä. Hänen isänsä ja kaksi koiraansa kuolivat, parisuhde päättyi, eivätkä voimat enää riittäneet opiskeluun.

– Jonkin aikaa meni seiniä tuijotellessa. Olin lamaantunut, enkä saanut itseäni ylös sohvalta, Johansson muistelee.

Päätös koulun jättämisestä kesken ei ollut helppo. Samalla se oli kuitenkin voimaannuttava kokemus.

– Tartuin kiinni oman elämäni ohjaksista ja tajusin, että päätän itse sen suunnan.

Tatsia uusiin juttuihin

Annelise on elänyt viime kuukaudet toimeentulotuella, ja juuri sosiaalitoimistosta vinkattiin tutustumaan Tatsin Valtaajat-projektiin. Johansson lähti tapaamiseen ja oli pian mukana Tatsin vaelluksella Lapissa, Oma valtaus -kurssilla ja viimeisimpänä Social Kitchen -kurssilla kokkaamassa ja pitämässä pop up -ravintolaa.

– Halusin elämääni uusia asioita. Koen eläneeni nyt kahden kuukauden aikana enemmän kuin edellisten kahden vuoden aikana, Johansson sanoo.

Social Kitchen ylitti odotukset

Social Kitchen -kurssi sisältää neljä eri teemaista keittiötä. Osallistua voi kaikkiin, tai vain yhteen. Johansson on osallistunut kahdelle ensimmäiselle, katuruoka- ja metsä-teemaiselle kurssille ja suunnittelee olevansa mukana myös vegebrunssilla ja Ravintolapäivässä.

– Odotin Social Kitcheniltä kivaa yhdessäoloa , rentoa meininkiä ja uusien reseptien oppimista. Odotukseni ovat täyttyneet ja enemmänkin. Ensimmäiseen katuruokaravintolaamme tuli niin paljon asiakkaita, että ruoka loppui kesken puolessatoista tunnissa. Olimme varanneet annoksia 150:lle henkilölle. Tarjolla oli hodareita, joiden välissä oli itse tehtyä lammasmakkaraa. Vegeversio syntyi seitanista.

Onnistumisen kokemuksia

Asiakkaat ovat kiitelleet hyvää ruokaa ja tunnelmaa, eikä Johansson ole kuullut asiakkailta lainkaan negatiivista palautetta. Social Kitchenin asiakkaat maksavat annoksistaan omantunnon mukaan , enemmänkin kyse on lahjoituksista. Mahdollisten voittojen käytöstä sovitaan yhdessä tekijöiden kesken, ensimmäisen kurssin jälkeen päätettiin mennä yhdessä syömään kiinnostavaan ravintolaan.

– Olen puhunut muiden kurssilaisten kanssa siitä, miten paljon sosiaalisesta keittiöstä saa onnistumisen kokemuksia. Teemme jotain, ja viemme sen asian loppuun asti. Juuri eräs kurssilainen sanoi minulle, miten vaihtoehto voisi olla istua kotona katsomassa Netflixiä. Nyt tapaamme uusia ihmisiä ja sitä kautta aukeaa uusia ovia, Johansson sanoo.

Social Kitchenissä ruoka valmistuu ammattikokki Jyrki Tsutsusen johdolla ja hyvä ennakkosuunnittelu on turvannut sen, että ravintolat ovat toimineet isoista asiakasmääristä huolimatta paineettomasti.

Tunnelmia ja makuja metsästä

Toinen Social Kitchen metsä-teemainen kurssi huipentui pop up -ravintolaan, jossa tarjoiltiin kolmen ruokalajin illallinen. Illallistila koristeltiin kynttilöillä ja lavalla oli elävää musiikkia.

– Kaikki hehkuttivat sitä, miten tunnelmallinen tila oli. Ei se ollut ennen kuin me teimme siitä sellaisen. Oli jännä kokemus tehdä töitä itse pystyttämässämme ravintolassa, johon olimme tehneet itse kaikki ruuat. Se oli ihan kuin oikea ravintola.

Johanssonin mielestä raaka-aineiden kerääminen itse luonnosta ja lihan hakeminen suoraan leikkaamosta on avartava kokemus. Hän samaistuu toisen kurssilaisen kommenttiin siitä, miltä tuntuu, kun on päässyt tekemään ravintolatason annoksia laadukkaista raaka-aineista. ”Vituttaa syödä kaupan eineksiä, kun on päässyt kunnon safkan makuun.”

Tuu messiin, mukaan mahtuu vielä!

Tulevat Social Kitchen -kurssit
Brunssi: pe 30.10 – su 1.11.2015
Ravintolapäivä: ke 18.11 – la 21.11.2015
Lue lisää Social Kitchenistä täältä ja facebook-sivuilta.

Kutimia ja kahvia

1.10.2015 by Kommentoi

Teksti ja kuva: Laura Rantanen

Meeri Holopainen halusi hyödyntää omassa valtauksessaan neuleharrastustaan ja tehdä jotain yhteisöllistä. Saana Sandholm on neulonut ja kerännyt sukkia sivareille. Meeri ja Saana tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa syksyn Oma valtaus -kurssin toisena päivänä, jolloin Saana oli esittelemässä omaa kansalaistekoaan: Sivarisukka-projektia. Se sai alkunsa harmituksesta siitä, että armeijan käyville neulottiin sukkia, mutta sivareita ja totaalikieltäytyjiä ei villasukilla muistettu. Nykyään muistetaan.

Toisensa Meeri ja Saana kohtasivat tilaisuudessa, kun molemmilla oli kutimet mukana. Meeri mietti, että siinä voisi olla hänelle sopiva kummi Oma valtaus -kurssille. Muutaman viikon päästä he kohtasivat, ja Meeri esitteli Saanalle omaa projektiaan: yhteisöllistä neulekahvilaa.

Pasilalainen tilkkutäkki

Ennen sairauslomalle jäämistään Meeri opiskeli sosiaalialaa. Harjoittelussaan Pasilan asukastalolla hän innosti osallistujia neulomisen ja virkkaamisen pariin.

– Siellä oli ihmisiä, joiden päivän duuni oli imuroida joku lattia, ja muuten ei ollut mitään tekemistä. Ihmiset lähtivät innoissaan virkkaamaan tilkkuja, kun vein paikalle lankaa ja virkkuukoukkuja, Meeri muistelee.

Hän kokosi itse tilkuista täkin, joka jäi asukastilaan. Kokemus yhteisöllisestä neuleprojektista oli niin vaikuttava, että Meeri päätti haluta tehdä jotain vastaavaa jatkossa. Palaute oli positiivista niin asukastalon käyttäjiltä kuin ohjaajilta.

– Harjoitteluni ohjaaja sanoi, että neuleprojekti yhdisti ihmisiä ihan uudella tavalla ja kohtaamiset olivat aiempaa syvempiä. Hän itsekin osallistui projektiin, vaikka oli pitänyt virkkuukoukkua kädessään viimeksi yläasteella.

Pop up madaltaa kynnystä kokeilla

Omassa valtauksessaan Meeri halusi hyödyntää neuleharrastustaan ja tehdä jotain yhteisöllistä. Pop up -kahvila tuntuu muotona turvalliselta, kun oma jaksaminen aiheuttaa vielä epävarmuutta. Helsinkiläinen Kohtaus tarjoaa tilan ja hoitaa kahvilan, Meeri suunnittelee konseptin ja käytännön järjestelyt ja Valtaajat-projekti auttaa neulekahvilan visuaalisen materiaalin luomisessa.

– Jos pop up -neulekahvila kiinnostaa, niin niitä voisi järjestää vakituisemminkin, Meeri miettii.

Saana tsemppaa vieressä. Hän on otettu, että Meeri valitsi juuri hänet projektikummikseen. Projekti on kuulemma niin hyvällä mallilla, että kummin tehtäväksi jää lähinnä ihastella ja kannustaa. Hän on merkinnyt jo ensimmäisen neulekahvilan ajankohdan kalenteriinsa ja koettaa päästä paikalle.

– Ei tässä huolestuta mikään muu kuin se, katsooko joku pahalla, kun tällainen täti tulee joukkoon, Saana sanoo.

Meeriä naurattaa. Hän ei halua sulkea ketään kahvilastaan pois. Ihan kaikki ovat tervetulleita ja hän toivoo paikalle etenkin heitä, jotka ovat tehneet käsitöitä viimeksi peruskoulussa. Mitään ei tarvitse osata. Tärkeintä on kohtaaminen.

Tervetuloa mukaan! Pop up -neulekahvila 15.10 kello 18–21 kaupunkiolohuone Kohtauksen tiloissa Vallilassa: Eurantie 3.

Jokaisella on valtaa

4.4.2015 by

Tatsi kokosi joukon nuoria aikuisia Tartu valtaan! -kurssille Sipoon saaristoon oppimaan vallasta ja vaikuttamisesta. Retket, vieraat ja omat projektit antoivat eväitä muuttaa yhteiskuntaa, isoina tai pieninä paloina. Sipoolaisen rantamännikön lomasta pilkottaa saari, jonne muutaman minuutin venematkan jälkeen rantaudutaan. Kurssilaiset keräävät nyssäkkänsä veneestä ja käyvät ruokapöytään. Takana on pitkä päivä vallan ytimessä, eduskunnassa. Kansanedustajia havainnoitiin eduskuntavierailun aikana silmä tarkkana: Teuvo Hakkarainen keikkui tuolillaan. Veltto Virtanen käytti edelleen baskeria. Turhan moni tuoli oli tyhjä. Nuoret ovat tyytyväisiä päästyään pois vallan käytäviltä ja seminaarihuoneista. Tosin jämsänkoskelainen Terho Nihtilä, 27, olisi mielellään jäänyt kuulemaan köyhyysseminaaria ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtajaa Juhana Vartiaista pidempäänkin. Kurssilaiset ovat jättäneet hetkeksi taakseen työttömän arjen yksitoikkoisuuden. Nyt heillä on tilaisuus kokeilla, mitä kaikkea vaikuttaminen käytännössä tarkoittaa. Kallioniemen lomakoti Katariinan saaressa Sipoossa on kahden päivän ajaksi muuttunut miniyhteiskunnaksi, jonne erilaiset kansalaistoimijat pistäytyvät kertomaan vallasta ja vaikuttamisesta. Tarkoituksena on näyttää, että demokratia on enemmän kuin kulunut toteamus siitä, että jokaisen ääni on tärkeä.

Yksi kurssilaisista on 32-vuotias turenkilainen Aku Larimaa, joka tiivistää ensimmäisen vieraan, varainhankinnan kouluttajan Salla Saarisen sanoman seuraavasti: ”On hyvää ja pahaa valtaa riippuen siitä, mitä asioita sen avulla ajetaan. Valta hallitsee sinua, kunnes sinä otat sen haltuusi. Kaikilla ihmisillä on valtaa. Vanhemmilla on lapsiinsa, mutta lapsillakin on vanhempiinsa.” Kansalaisaktiivi Jaakko Blomberg antaa esimerkin siitä, miten valtaa voi käyttää. Hän kehottaa ottamaan yhteisen kaupunkitilan haltuun. Jaakon ja hänen kavereidensa ideoista on syntynyt lukuisia tempauksia. Parhaiten niistä on menestynyt Siivouspäivä, koko kaupungin kirpputoripäivä, johon ovat lähteneet mukaan myös Helsingin kaupunki ja muutamat yritykset. Kun kolmipäivänen kurssi on päättymässä, jokaisella on idea omasta projektista ja alustavia suunnitelmia sen toteuttamiseksi. Sitten nuoret pakkaavat kamppeensa ja lähtevät kesäksi omille teilleen. Kesän aikana he kertovat välillä kuulumisiaan kurssin vetäjille. Yksi iloisen viestin lähettäjistä on Jonna, joka on suunnitellut järjestävänsä lumppujen keruun ja matonkuteiden leikkuutalkoot. Kuteet on tarkoitus lahjoittaa toimintakeskuksiin. Jonna on ottanut yhteyttä paikalliseen kauppiaaseen ja pyytänyt kahvitarjoiluja talkoisiinsa. Kauppias on luvannut osallistua hankkeeseen.

Syyskuussa vene kuljettaa taas joukon nuoria Katariinan saarelle. Tällä kertaa ennen saarimatkaa nuoret ovat vierailleet Espoon kaupunginvaltuustossa. ”Musta se oli jännää, että kunnanvaltuustossa valtuutetut eivät välttämättä edusta niitä ihmisiä, joiden asioista siellä päätetään”, eräs kurssilaisista miettii. Toukokuussa kurssin aloittaneet kertovat projekteistaan kahdelle uudelle kurssilaiselle. Vanhoista kurssilaisista paikalla ovat kaikki muut paitsi Minna Kontoniemi ja Jonna. Minna on päässyt opiskelemaan vaatetusompelijaksi. Jonna puolestaan on aloittanut työkokeilun paikkakuntansa marketissa, siinä samassa, josta hän muutamaa viikkoa aikaisemmin oli saanut ilmaiset kahvitarjottavat.

Poliittikkokin on tavis

”Kurssin aikana olemme vierailleet eduskunnassa kansanedustajan ja hänen avustajansa luona sekä Espoon kaupungintalolla kunnanvaltuutetun vieraana. Osallistuimme myös pikkuparlamentissa ”Kuka kuuntelee köyhää”-seminaariin. Espoon kaupunginvaltuutettu esitteli valtuustosalin ja kertoi luottamustehtävästään kaupunginvaltuutettuna. Puhuttiin länsimetrosta, kaavoituksesta, homekouluista, kunnallisveroista ja siitä, miten päätöksiä valmistellaan. Olemme näin yrittäneet hahmottaa, millaista valtaa käytetään milläkin hallinnon tasolla. Näistä vierailuista on ainakin tullut ilmi, että niin kansanedustajat kuin kaupunginvaltuutetutkin ovat ”ihan tavallisia” ihmisiä. He eivät missään tapauksessa ole joka alan asiantuntijoita, vaan he kuuntelevat parhaansa mukaan asiaa tuntevampia ihmisiä. Päätökset he tekevät lopulta itsenäisesti omien arvojensa mukaan, mutta lähes aina puolueella on sovittuna yhtenäinen kanta asioihin. Puoluekuri siis vaikuttaa. Vierailut vahvistivat jo olemassa olevia ennakkoluulojani politiikkaa kohtaan. Se on auttamattoman hidasta. Valitusprosessit ja yhteistyökyvyttömyys hidastavat yhteisten asioiden hoitamista. Ymmärrän toki, että asioista täysin eri mieltä olevien on vaikeata tehdä yhteistyötä.” Terho Nihtilä, 27, Jämsänkoski Terho aloitti syksyllä merkonomin opinnot, mutta jatkaa Tartu valtaan! -kurssin loppuun. Terhon omana projektina on kerätä tavallisten suomalaisten laskelmia työn kannattavuudesta. Laskelmia hän käyttää opinnoissaan ja kirjoittanee blogia niiden pohjalta.

Epäkohtiin voi löytää ratkaisuja

”Ymmärsin kurssin aikana, että kuka tahansa voi auttaa ja että asioita voi tehdä monin tavoin. Yhden esimerkin antoi Saana Sandholm, yksi projektikummeistamme, kun hän kertoi, että hänen toimintaansa ohjaa halu ajatella asiat toisin, nähdä vapaammin. Se näkyy Saanan toiminnassa siten, että hän on kerännyt sivareille sukkia ja venäläisille vauvakasseja. Anarkistimarttojen toiminta kuulosti hauskalta yhdessäololta, josta olen kiinnostunut. Sain heidän toiminnastaan sellaisen käsityksen, että kaikkea ei tarvitse ottaa vakavasti. Ei tarvitse intoilla ja stressata siivouksesta, vaan voi nauttia erilaisista asioista. Kurssin aikana olen alkanut ajatella laajemmin ja tajunnut, että asioihin pitää ja kannattaa vaikuttaa. Olen oppinut pysähtymään miettimään epäkohtia ja ratkaisua niihin. Nyt vasta olen tajunnut, kuinka suuri työ on järjestää ilmaistapahtumia. Ennen otin ne annettuina. En tajunnut, että pitää ottaa huomioon lait ja säännöt ja hakea rahoitusta. Toisaalta olen ymmärtänyt myös, että ihmisillä on suuri halu tehdä ja vaikuttaa. Ensimmäinen projektini oli järjestää kiitosillallinen Heikki Hurstin Valinnan vapaaehtoistyöntekijöille. Heitä ei varmaan useinkaan tule kiitettyä. Hursti suhtautui ideaan myönteisesti, mutta projekti ei lähtenyt muiden asioiden takia käyntiin. Toivon, että pystyisin sen joskus toteuttamaan, koska idea on hyvä. Jatkamme projektia, kunhan on enemmän voimia ja jaksamista.” Henna Määttä, 26, Helsinki

Ei kesäkissoille!

”Osallistuin kurssille, koska halusin saada jotain hyvää aikaiseksi ja ihmiset miettimään eläinten elämään liittyviä epäkohtia. Projektini on ”Ei kesäkissoille!”. Kerään rahaa Suomen eläinsuojeluliiton yhdistykselle, Hyvinkään Kytäjän Kissatalolle. Kuntouttava työtoimintapaikkani Hyvinkään kierrätyskeskus on mukana projektissa monin eri tavoin. Virkkaamme talkoissa kierrätyslangoista ja vanusta pehmosydämiä myytäväksi. Tuotto luovutetaan Kytäjän kissatalolle ennen joulua. Sain kurssilla idean hyväntekeväisyyskeräyksestä ja sitten mietin itselleni tärkeitä asioita. Niitä olivat kodittomat eläimet. Muistin, että paikkakunnallani on löytöeläintalo. Kerroin ideastani uusiopajan ohjaajille. Otin yhteyttä Kissataloon ja kävin siellä vierailulla. Selvitin myös, tarvitaanko keräyslupaa. Pohdin, missä tuotetta voisi myydä. Kaikkein eniten jännitti se, miten ihmiset suhtautuvat projektiini.

Pian huomasin, että Uusiopajalla ja Kissatalolla projekti otettiin todella hyvin vastaan. Sain paljon kannustusta ja neuvoja. Tartu valtaan! -kurssissa kaikkein kivointa on ollut se, että olen tavannut uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja. Tuli lähdettyä kotoa pois hetkeksi. Pelkästään se sai minut hyvälle tuulelle. Ei tarvinnut miettiä arkea, vaan sai jotain uutta ja itseä kiinnostavaa tekemistä. Olisi hienoa, jos me vanhat kurssilaiset voisimme olla tulevien kurssilaisten projektikummeja. Osaisimme varmasti tukea ja antaa ideoita uusille ihmisille.” Minna Kontoniemi, 28, Hyvinkää Minna pääsi opiskelemaan vaatetusompelijaksi, joten hän ei pystynyt osallistumaan jatkokurssille. Minna sopi kuitenkin projektikummien kanssa, että hän jatkaa hyvin suunnitellun projektinsa toteuttamista.

Tekemisen meininkiä

13.4.2015 by

Yhteismaan Jaakko Blomberg haluaa kannustaa ihmisiä tekemään ja kokeilemaan, sillä hyvät ideat innostavat aina.

Miksei ole olemassa päivää, jolloin pääsee helposti tavaroistaan eroon? Tätä pohti Pauliina Seppälä Facebookissa alkukeväästä 2012. Syntyi ajatus Siivouspäivästä, jolloin koko Helsinki muuttuisi kirpputoriksi.
Siivouspäivästä tuli heti enemmän kuin vain tapa päästä eroon vanhoista tavaroista. Se toi ihmiset hetkeksi yhteen ja muutti kaupungin sosiaaliseksi tilaksi. Siivouspäivän menestys vakuutti perustajat siitä, että he haluavat tehdä lisää samankaltaisia tapahtumia. Näin syntyi yleishyödyllinen yhdistys Yhteismaa.

Siivouspäivä on saanut jatkoa useista hyvin erilaisista projekteista ja tapahtumista, joita yhdistää samanlainen ajatusmaailma: osallistumisen kulttuuri, sosiaalinen hyvinvointi, ekologisuus ja taide. Tapahtumat ovat ilmaisia ja niihin saa osallistua kuka tahansa.
“Kaikki projektimme toteutetaan yhdessä ihmisten kanssa. Yhteismaa luo raamit, ihmiset maalaavat taulun”, kuvailee yksi Yhteismaa ry:n perustajista, Jaakko Blomberg.
Kaksi kertaa vuodessa järjestettävän Siivouspäivän ohella Yhteismaa tuo teatterinäytöksiä ja taidegallerioita ihmisten koteihin.
Kevään mittaan aukeaa Nappi Naapuri, sosiaalinen media, joka mahdollistaa naapureiden auttamisen ja avun saamisen. Kesällä järjestetään kaksi Illallinen taivaan alla -tapahtumaa, joissa houkutellaan ihmisiä kattamaan pöydät ulos ja kokoontumaan yhdessä syömään.
Lisäksi Yhteismaa järjestää sosiaaliseen mediaan ja osallistamiseen liittyviä koulutuksia ja työpajoja. Yhdistys on laittanut käyntiin myös Social Innovators Connected -verkoston, joka tuo ruohonjuuritason toimijat ympäri maailmaa yhteen.
Yhteismaa haluaa määritellä uudelleen käsityksen yksityisestä ja julkisesta. Yhdistyksen perustajat näkevät kaupungin kaikkien yhteisenä tilana. Tähän viittaa myös yhdistyksen nimi.
“Ihmiset ajattelevat helposti, että tuo tila ulkona on jonkun muun. Me haluamme luoda tästä tilasta yhteismaata, jonka ihmiset, julkinen sektori ja yritykset tuntevat omakseen ja ymmärtävät että heillä on oikeus käyttää sitä”, Blomberg sanoo.

Suomalainen kaupunkikulttuuri on rikastunut tällä vuosikymmenellä kovaa vauhtia. Sosiaalinen media on ollut tässä merkittävässä asemassa. Sen avulla erilaisten tapahtumien ja liikkeiden perustaminen ja ihmisten kokoaminen yhteen on helppoa ja nopeaa.
Blombergin mukaan “tekeminen myös ruokkii tekemistä”. Yksi tapahtuma johtaa siis helposti toiseen.
“Ihmisillä on luonnollinen kaipuu sosiaalisuuteen. Myös talous- ja ympäristökriisit ajavat ihmisiä yhteisöllisyyteen. Kaupunkitoiminnassa ihmiset pääsevät toteuttamaan itseään ja hyödyntämään taitoja, jotka eivät työelämässä pääse esille”, Blomberg kuvailee.
Blomberg uskoo, että Yhteismaan tapahtumien ja projektien kautta pystytään vaikuttamaan myös isompiin asioihin. Siivouspäivä kannustaa ympäristöystävällisempään kuluttamiseen, Illallinen taivaan alla lisää ihmisten hyvinvointia.
“Tapahtuman jälkeen ihmiset näkevät katutilan ja sen mahdollisuudet eri tavalla. Vaikka tapahtuma kestäisi vain yhden päivän, se jättää vahvan muistijäljen. Asenteet ja maailma muuttuvat”, Blomberg kuvailee.
Jos haluaa itse vaikuttaa kaupunkikulttuuriin, paras tapa on avata suunsa, kertoa ideansa muille ja ryhtyä tekemään. Hyvät ja tarpeelliset ideat kyllä leviävät nopeasti.
“Ei kannata suunnitella tai miettiä liikaa, vaan lähteä kokeilemaan ja katsomaan mitä tapahtuu. Epäonnistuakin saa, tärkeintä on, että ryhtyy toimeen. Done is better than perfect, sanotaan”, Blomberg kannustaa.